Jonna Purojärvi

Facebookin uusi toiminto

Facebookin (FB) uusin ominaisuus on herättänyt paljon keskustelua ympäriinsä. Reaktioita on oikeastaan ollut kolmen tyyppisiä. Fiksuimmat hyväksyvät muutoksen mutkitta, koska heitä ei pelota menneet päivitykset tai näkyvät sanomat. Liiemmin heillä ei ole pelkoa palveluntarjoajan pimeistä motiiveista, sillä alkaessaan käyttämään palvelua, he ymmärsivät kyllä sen kyvyn muuttua ja tietojen mahdollisen julkisuuden kaikentyyppisistä yksityisyysasetuksista huolimatta - onhan kyseessä laaja sosiaalinen media.


Lievästi paheksuntaa sinänsä oikeutetusti aiheuttaa FB:n käytäntötapa. Muutoksia tulee, eikä käyttäjällä ole mahdollisuutta olla ottamatta muutoksia käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Huolimatta siitä, että mitään kirjoituksia ei tarvitsisikaan häpeillä, halutaan periaatteen vuoksi tälläisistä muutoksista päättää itse. Ihan ok, mutta palvelu on palvelu. Sen käytön voi lopettaa milloin vain, jos sen toimintaperiaatteet muuntuvat liian vastenmielisiksi. Tekopyhää on väittää jatkavansa käyttöä siksi, että profiilia on kuitenkin käytännössä mahdoton kokonaan poistaa. Jos kuitenkin poistaa itsensä jokaisen kavereista, tekee profiilinsa ja tietonsa näkymään vain kavereilleen, ei ketään kiinnosta yrittää tonkia tietoja enempää. Periaatesyynä  tämän paheksunnan sinällään ymmärrän, palveluntuottajan toimintatavat voisivat olla hieman ystävällisemmät. Mutta ne eivät ole. Eivät ole olleet aiemminkaan. Tämä ei voi joka kerta uudelleen ja uudelleen järkyttää.


Kolmas ryhmä tuntuu koostuvan heistä, jotka paheksuvat uutta toimintoa sinänsä. "Koko mun elämä näkyy siellä", huutavat he, jotka ovat idioottimaisuudessaan menneet kertomaan jokaisen hetken elämästään. Kun he joutuvat näkemään vuosien saatossa olevat päivityksensä, voi kylmä hiki alkaa puskea ja häpeän tunne nostaa päätään. Ja niin sietääkin. Niin törkeää tavaraa löytyy FB-päivityksistä. Milloin haukutaan ja mollataan puolisot, ystävät ja työkaverit, milloin näitä hetken päästä jo ylistetään. Humalaisia typeriä paljastuksia, joita on saattanut seuraavana päivänä pahoitella. 


Näillä ihmisillä tuntuu olevan suuret luulot itsestään. Ensisijaisesti he olettavat, että jokaikistä kaverilistalla olevaa kiinnostaa juuri hänen elämänsä. Jokainen juttu on jokaisen mielestä aivan hillittömän hulvaton. Sitten tuhlataan tunteja siistien omaa historiaansa, voi siis mukavasti vain nappia painamalla poistaa muiston. Näen tässä paljon hyvää, sillä monet todella joutuvat pysähtymään katsomaan, että no jopas sitä on tullutkin päiviteltyä lähinnä vain typeriä ryyppyreissuja tai vastaavasti jokaisesta vauvaulosteen laadusta. Ehkä ymmärrys herää ja päivitysten taso nousee tai onnekkaimmissa tapauksissa näiden ihmisten osalta jopa loppuu, jos ei fiksua sanottavaa ole. 


Ja jos joku ei olekaan kiinnostunut katsomaan huomionkipeän FB-addiktin elämänjanaa, voidaan sitä hieman promota. Nopeasti lähtee päivitys, jossa nauretaan omaa timelineä, laitetaan se muiden naamalle katseltavaksi ja toivotaan, että josko NYT joku kommentoisi ja huomioisi minun elämääni. Jokainen näistä on erittäin todennäköinen seuraava turha julkkis, jos he ikinä onnistuisivat todellista julkisuutta saamaan aikaan. Tehdään mitä vaan, että huomataan. Onneksi suurin osa heistä kuitenkin saa riittävää tyydytystä FB pelleilyllään, joten eipä tarvitse näitä tyyppejä jokaisen katsella eri lehtien sivuilla. Lähes jokaiselta löytyy tosielämän turha julkkis FB-kavereistaan.


Oma timelineni on varmasti monien mielestä niin tylsä, ettei minulla ole mitään pelättävää. En ole mennyt huutelemaan typeryyksiä saatika jakamaan henkilökohtaisuuksia. Jos jotain, niin huonoja vitsejä olen viljellyt - sitä teen edelleenkin. Mielestäni on päinvastoin mukavaa tutkiskella säännöllisin väliajoin taaksepäin vanhoja juttuja, naureskella vähän itselleen, "no jopas sitä on taas oltu". Lisäksi opin hieman näkemään itseäni toisten silmin, kun voin vanhat päivitykset unohtaneena lukea juttujani niinkuin kertoja ei olisi ollut minä. 


Useimpia varmaan pelottaa ja hävettääkin katsoa, minkälaisen kuvan sitä muille on antanut. On liiankin reilua politikkaa FB:lta antaa mahdollisuus muokata tätä aikajanaa, sillä silloinhan se on valheellinen ja kaunisteltu. Joka ei uskalla oman aikajanansa olla sellainen kuin se on, toivottavasti myöhempiä päivityksiä lukee muutamaan kertaan läpi ennen julkaisua. Ei tarvitse sitten taas vuoden päästä siistiä ja hävetä, kiillotella imagoa ja boostailla egoa.


Kaikenlisäksi kaikki nuo tiedot ovat jokaisen saatavilla jo ennen päivitystä. Se on vain vaatinut pidempää selailua. Mikään ei oleellisesti edes muuttunut. Ei, et ole yhtään sen kiinnostavampi vaikka FB aktiivisuutesi onkin näkyvillä aikajanassa. Ei, ihan koko elämäsi ei ole FB:ssä - ja jos on, on ehkä aika tehdä asialle jotain. Kyllä, useimmilla on parempaakin tekemistä. Kyllä, jos vanhat juttusi nolottavat ja hävettävät, on se sinun oma henkilökohtainen ongelmasi, eikä FB uudistuksellaan sitä aiheuttanut.


Kuinka kauan ihmisillä kestää oppia ymmärtää tämäntyyppisen palvelun luonne, jossa yksilö on itse vastuussa asioidensa jakamisesta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Jonna, tämä on pelkkää asiaa. Ensinnäkään Facebookia ei ole pakko käyttää. Ja jos Facebookia käyttää, sitä ei ole pakko käyttää hölmöilyyn.

pekka väisänen

Enpä ole eläissäni käyttänyt koko Facebookia. Enkä varmaan tule koskaan käyttämäänkään. Mua ei toisten timelimet eikä menemiset tai tulemiset isommin kiinnosta. Mulla on on yhteydenpitoon sähköposti ja puhelin, eikä edes älysellainen. Nekin ovat joskus liikaa.

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

+käytät puheenvuoro-palvelua.
Facebook käytännössä sisältää yhdessa paikassa kaikki ne samat palvelut mitä jo nyt käytät.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Ei kannattas paljon ylpeillä Pekka tosiaan, jos on Puheenvuorossa, on jo naamakirjailemassa, joskin tietenki eri paikassa, mutta mulle ainaksi ihan sammaa hommaahan tämon.

Matias Gerlich

"En ole mennyt huutelemaan typeryyksiä saatika jakamaan henkilökohtaisuuksia."

Helppoahan sinulla on kun olet nuori nainen ja fiksu (kuten naiset yleensäkin ovat). Toista se on meillä miehillä joilla on synnynnäisestikin enemmän taipumusta primitiivireaktiohin ja toteuttamaan perulaisen sissiliikkeen "Loistavan Polun" periaatetta: "Olemme aina oikeassa".

Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä vakuuttuneempi olen siitä, että naisten vahvempi osuus päätöksenteossa tekee yhteiskunnille kaikkialla maailmassa paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Maailman tulevaisuuden ratkaisee kaikesta teknohypestä huolimatta kuitenkin naisen lanteet.

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Oman kokemukseni mukaan juurikin naisilla on ongelmia olla hakematta huomiota FB:n kautta. Toisaalta miehet rehvastelevat tekemillään typeryyksillä. Ilmiö on sama, vaikka näyttäytyy eri tavoin ja useinkin naisena tuntuu, että juuri naisten typerät päivtykset ovat niitä paljon typerämpiä - miesten mielestä taasen miesten kirjoitukset ovat turhuuksia.

Esimerkkeinä naisilla löytyy enemmän näitä päivityksiä, jossa kerrotaan parisuhteen joka ikinen käänne kaikille. Siinä loukataan vakavasti myös toisen osapuolen yksityisyyttä. Miehet usein pitävät kuitenkin toisten yksityisyyttä arvossa ja päivittelevät vain omia toilailujaan. Naisten päivityksistä kun usein paistaa myös läpi sellainen uhrin rooliin asettuminen, ainakin mitä noihin parisuhdepäivityksiin tulee.

Itse näkisin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa sukupuolien kannalta olevan äärimmäisen tärkeää, että johtajanpaikka voisi olla molempien sukupuolien edustajan hallussa. Nainen voi nähdä paremmin kokonaisuuksia, mies taas ymmärtää enemmän asiaan vaikuttavia yksityiskohtia. Siis yleistettynä, tietenkin. Mies on parempi toteuttaja, nainen suunnittelija.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Ihmettelen kovasti tuota sinun kylmää asennettasi kanssaihmisiisi. Haukut aika monet jutut niin itse kirjoituksessa kuin kommenteissakin.

Olisi ehkä fiksua ottaa hiukan ystävällisempi ote asioihin, sillä niin täällä kuin FB:ssä on paljon erilaisia käyttäjiä. Ei heitä nyt voi sulloa yhteen ja samaan karsinaan ja antaa paukkua.....

Inhimillisyyttä peliin!

EV

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Kylmä asenne? Ehei. Ymmärrän, että tylyltä ja kylmältä voi kuulostaa. Minusta on kaikesta huolimatta viihdyttävää seurailla ihmisten tekemisiä, vaikka en kauhea stalkkaaja olekaan. Kyllä minua kiinnostaa tietää, mistä ihmiset ovat kiinnostuneita - oli se sitten vaikka voileivänteko, joka on saanut vaikka jonkun hassun käänteen ja se naurattaa. Jos minua häiritsisi ihmisten päivitykset ynnä muut, kyllä minä heidät poistaisin näkymästä Facebookissani. Tärkeämpi pointti tekstissäni on se, että pysähdytään miettimään, onko nyt kaikki ne päivitykset kuitenkaan sellaista materiaalia, jota haluaa julkaista, siis ihan omasta puolestaan, miettimättä muiden mielipiteitä. Jos on, niin antaa palaa - en minä tuomitse. Vaikka jonkun muun mielestä siellä olisi jotain sellaista "ei tollasta kyllä tarttis julkaista", ei minulla sellaista asennetta ole.

Jos haluaa asian kertoa asiana, harvoin se kuulostaa ystävälliseltä. Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa. Itse näen kaikkein ystävällisimpänä tekona olla rehellinen mielipiteissään. Kaunistelu ja hyysäys ei johda muualle kuin umpikujaan.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Itse kuulun seminarsistisiin ja muutosmyönteisiin FB-käyttäjiin. Tavoitteeni on ollut pitää profiili melko avoimena. Tämän viimeisimmän uudistuksen myötä joutuu kuitenkin miettimään taas uudesta kulmasta omaa historiaansa. Se on ihan terveellinen toimi, joskin aikaa se taas vaatii.

Kaikki tiedot nettikäyttäytymisestä tallentuvat jonnekin. Zuckerberg voi halutessaan poimia kaikki yksityisimmätkin keskustelut luettavakseen. Niin voi muuten Eric Emerson Schmidt Gmailista ja Bill Gates Hotmailista jne. Securitaksen vartijat voivat seurata tallenteita ostosreissustani kauppakeskuksessa, Itellan ihmiset voivat höyryttää kirjeeni auki ja Elisa kuunnella puhelujani. Tarkoitan sitä, että _teknisesti_ moni asia on mahdollinen. Jotkut ovat laittomia ja jotkut paheksuttavia.

FB:n käyttö perustuu yleiseen luottamukseen palveluntarjoajaa kohtaan. Pohdittavaksi ja selvitettäväksi jää omalla kohdallani ainakin seuraavat:

- Olenko käyttänyt FB:tä erilaisella suhtautumistavalla aikaisemmin?
- Olenko kirjoitellut kavereiden seinille ikäänkuin chat-ikkunaan silloin, kun chat-mahdollisuutta ei vielä ollut.
- Kuinka yksityisasetukset tulkitaan, kun formaatti muuttuu?
- Kun kuvat asettuvat timelinelle, noudattavatko ne timelinen perusasetuksia (default:public) vai kuvan alkuperäisiä yksityisyysasetuksia? (nähtävissä vain kavereille)
- Jos siirrän kuvan albumista tapahtumaan timelinellä tai sijaintiin kartalla, joudunko määrittelemään joka kerta uudelleen yksityisyysasetukset.
- Kuinka vanhat tagit asettuvat uuteen malliin?
- ???

Loppupeleissä on kyse vain uudesta tavasta sommitella sisältö, eli uudesta layoutista. Mutta koska homma menee otsikointia myöten uusiksi on vaarana, että oma elämä muuttuu roskalehden lööpiksi.

[havainnollistan:

alkuperäinen teksti:
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan voisi olla hyvä, että tuomion pituutta puntaroisi myös hovioikeus. Hänen mielestään syyttäjän viiden vuoden rangaistusvaatimus ei ollut jutussa perusteeton, kun syyte koski törkeätä kuolemantuottamusta.
- En pitäisi tuomiota mitenkään ankarana teon kuvaukseen nähden. Oma arvioni oli kolme tai neljä vuotta, kertoo Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Tolvanen.
Tolvanen myös ihmettelee oikeuden näkemystä, ettei Järvilehdon teko ollut tahallinen...
Muuten Tolvanen pitää oikeuden ratkaisua hyvin perusteltuna.

otsikko:
Professori ihmettelee Järvilehdon tuomiota

otsikko lehden kannessa:
TUOMION LYHYYS ÄLLISTYTTÄÄ OIKEUSPROFESSORIA!
]

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Hyvä kirjoitus.

(epä)Sosiaalisella medialla saattaa tosiaan olla myös kasvattavia vaikutuksia.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Hyvä kirjoitus.
Linkitin sivulleni facebookiin.

Ilkka Järvelä

Olen FBssä mutten tiedä että sinne olisi tullut mitään uutta toimintoa. Joka ylläolevan perusteella on jotakin tyyliin vanhoja tilapäivityksiä tai muita juttuja ei enää voi poistaa, aiemmin pystyi. Taikka sitten ne poistuivat aiemmin jonkun tietyn ajan kuluttua.

Jos kirjaudun FB:hen, missä siellä kerrotaan että tällainen uusi toiminto on otettu käyttöön vai missä siitä asiasta kerrotaan?

Käyttäjän jonnapurojarvi kuva
Jonna Purojärvi

Sen voi jonkun linkin kautta aktivoida, mutta se tulee myös automaattisesti jossain vaiheessa kaikkien käyttöön. Kuuleman mukaan "kannattaa aktivoida nyt, kun vielä sitä voi muokata", mutta olen aika varma, että sitä saa jatkossakin yhtälailla muokata. Pelottelulla saadaan ihmiset vain itse nopeammin toimimaan ja päivittämään tiedot.